Yvonne Jaussi
Sveitsi
Vaikka meillä ei ollut kotona koiria, kasvoin maaseudulla ja siellä minä olin tekemisissä päivittäin naapuritilojen koirien kanssa. Tämän vuoksi olen aina ollut kiinnostunut eläimistä ja ainoa vaihtoehto ammatiksi oli eläinlääkäri. Heti kun minulla oli varaa ja tarpeeksi aikaa, hankin ensimmäisen koiran ja se oli sileäkarvainen noutaja vuonna 1984. Vuonna 1988 syntyi ensimmäinen pentue kennelnimelle Neala’s ja tähän mennessä olemme kasvattaneet 52 pentuetta sileäkarvaisia noutajia ja kaksi pentuetta parsonrussellinterriereitä. Olemme käyneet koiriemme kanssa näyttelyissä sekä Sveitsissä että ulkomailla ja saavuttaneet mukavasti menestystä. Vuonna 2014 hankimme ensimmäisen parsonrussellinterrierin, Robin’s Oruz, saksalaiselta kasvattajalta. Valitettavasti menetimme sen nuorena metsästyksen yhteydessä tapahtuneessa onnettomuudessa, mutta meihin oli jo iskenyt ”parson”-virus emmekä voineet olla ilman rotua. Toimme varsinaisen kantanarttumme Puolasta, nimeltään Firefly Mysia Zaglada. Kävimme sen kanssa näyttelyissä ja siitä tulikin nopeasti muotovalio. Se on kahden pentueen emä ja jälkikasvu on pärjännyt hyvin sekä kokeissa että näyttelyissä. Rakastan todella tätä pientä ja vahvaa terrierirotua ja sen asennetta ja luonnetta. Ulkomuototuomariurani alkoi vuonna 2001 noutajarotujen parissa ja huhtikuussa 2008 valmistuin kaikille ryhmän 8 roduille. Seuraavaksi opiskelin ryhmän 9 rotuja ja tälle ryhmälle valmistuin huhtikuussa 2015. Vuonna 2019 valmistuin tuomariksi ryhmän 7 roduille ja vuonna 2022 ryhmän 3 roduille. Olen arvostellut useissa Euroopan maissa ja minulle oli suuri kunnia, että Englannin Kennelliitto antoi minulle oikeuden jakaa serttejä sileäkarvaisille noutajille Englannissa. Minulle on suuri kunnia saada arvostella parsonrussellinterrierit Maailman Voittaja-näyttelyn yhteydessä Helsingissä pidettävässä erikoisnäyttelyssä ja odotan todella paljon tätä upeaa tapahtumaa.