Tuula Plathan

Suomi

Olen koiraharrastaja pienestä pitäen. Ensimmäinen oma koirani lapsuudessani oli cockeri. Vinttikoiriin ihastuin jo varhain ja olen omistanut venäjänvinttikoiran, whippetin ja tyttäreni kanssa salukin. Tiibetiläisrotuihin tutustuin 1970-luvun alussa. Olen kasvattanut tiibetinspanieleita, tiibetinterriereitä ja kaksi whippetpentuetta kennelnimellä Karamain. Tiibetinterrieri on ollut ns. päärotuni 50 vuotta. Kasvattejani on vuosikymmenien aikana viety ympäri maailmaa. Jaoin kennelnimeni tyttäreni Marianna Plathanin kanssa vuonna 2005. Hän kasvattaa bourbonnaisinseisojia kennelnimellä Karamain. Tällä hetkellä omistan kaksi vanhaa tiibetinterrieriä ja yhden nuoren nartun. Sain tuomarioikeudet vuonna 1982. Arvostelen kääpiö- ja seurakoiria sekä vinttikoirat ja yksittäisiä rotuja muista roturyhmistä. Olen toiminut tuomarina monissa Euroopan maissa sekä Amerikassa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa.