Thomas Wastiaux
Belgia
Intohimoni koiria ja koiranäyttelyitä kohtaan sai alkunsa ollessani 12-vuotias. Ihastuin heti kehässä oloon ja sen jälkeen ei ole ollut paluuta. Vanhempani kasvattaessa weimarinseisojia ja englanninsettereitä, kilpailin junior handlerissa muutaman vuoden. Myöhemmin huomasin, että nautin itse asiassa enemmän siitä, että sain valmistella sisaruksiani kansallisten kilpailuiden voittoihin ja osallistumaan Cruftsiin.
Päätin hyvin varhaisessa vaiheessa, että tulen viettämään elämäni koirien kanssa ja niin olen tehnytkin. Olen ollut ammattihandleri melkein 20-vuoden ajan, eniten opin Italiassa esittäen ja työskennellen Euroopan parhaimpien koirien kanssa. Saavutin lukuisia voittoja ryhmissä ja BIS-kilpailuissa aktiivisimpana aikana, mutta se aika on nyt takana päin.
Nykyään nautin omien koirieni esittämisestä (whippettejä ja picardienpaimenkoiria). Kuitenkin suurimmaksi intohimokseni on jäänyt junior handler. Olen aina ollut lajin parissa ja näyttelyissä pidän siitä osasta eniten. Lajin arvosteleminen on aina valtava ilo, ei koskaan helppoa ja rakastan sitä adrenaliinia, jota saan, kun arvostelen.
Mitä odotan junior handlerilta hänen astuessaan kehään?
Pidän luonnollisesta esittämisestä, ei liioittelua tai teennäistä hymyilemistä. Haluan nähdä, että koira esitetään niin, kuin se esitettäisiin rotukehässä. Niin kuin voitte olettaakin, en tule pyytämään mitään kahdeksikkoja tai siirtymistä vasemmalta oikealle, kun lähestyn teitä. Joten pyydän, että keskitytte koiriinne, näin kaikki menee sujuvasti.
Olen hyvin otettu kutsusta tulla tuomaroimaan Maailman voittaja -näyttelyn junior handler –kilpailun finaali. Jotkut haaveilevat BIS voitosta tuossa näyttelyssä, mutta minun unelmani käy toteen arvostellessani tuota kilpailua ja mikä olisikaan parempi paikka tehdä se, kuin Helsingissä. Tiedän, että järjestelyt tulevat olemaan huippuluokkaa kiitos mahtavan tiimin.
Nuoria saapuu ympäri maailmaa kilpailemaan finaalin karsiutumisesta maahan, jossa on yhdet lajin tasokkaimmista harrastajista. Karsintakilpailut arvostelevat mahtavat kollegat, joiden tiedän olevan yhtä intohimoisia lajia kohtaan, kuin minäkin.
En malta odottaa kaikkien päiväkilpailuista karsiutuneiden ja maiden