Tapio Eerola

Suomi

Tapio on Suomen Kennelliiton Koiramme-lehden pitkäaikainen päätoimittaja. Hän kasvattaa hovawartteja yhdessä Kaija Eerolan ja Tiia Okkosen kanssa kennelnimellä Hovarian. Eerolat ovat saaneet Vuolasvirta-palkinnon hovawarttien kasvatuksesta; ensimmäinen pentue syntyi vuonna 1987. He ovat kasvattaneet myös cairnterriereitä, karjalankarhukoiria ja yhden apinapinserin. Tapio on luonnetestituomari ja on toiminut Hovawartyhdistyksen jalostustoimikunnan vetäjänä 80-luvulta lähtien. Hän on myös kansainvälisen hovawartliiton IHF:n varapuheenjohtaja. Tapio on kirjoittanut kaikki koirarodut esittelevän kirjan Suomen Koirarodut sekä kotimaisista roduista kertovan kirjan Suomalaiset koirarodut. Tapio sai ulkomuototuomarioikeudet vuonna 1993 ja hän on kaikkien rotujen tuomari.