Rosa Agostini

Italia

Koirat ovat olleet mukana elämässäni lapsuudesta lähtien. Ajan mittaan kiinnostus lisääntyi ja vuonna 2000 aloitin labradorinnoutajien kasvatuksen ja kasvatustyöni on ollut menestyksekästä. Nykyisin kasvatan labradorinnoutajia ja kiharakarvaisia noutajia kennelnimellä ”Rosemade” ja kasvateissani on useita kansallisia ja kansainvälisiä muotovalioita. Koska arvostan sitä, että rotujen alkuperäinen käyttötarkoitus säilyy, koulutan koiriani ja käyn niiden kanssa kokeissa. Ulkomuototuomariksi valmistuin vuonna 2013 ja minulla on tällä hetkellä oikeus arvostella rotuja FCI:n ryhmistä 4, 8 ja 9 sekä cane corsot ja italianseisojat. Olen Italian lisäksi arvostellut Iso-Britanniassa, Belgiassa, Ranskassa, Espanjassa, Saksassa, Suomessa, Ruotsissa, Sveitsissä, Itävallassa, Tanskassa, Latviassa, Virossa, Liettuassa, Serbiassa, Venäjällä ja USA:ssa. Olen ollut luennoimassa noutajaroduista useiden Euroopan maiden noutajajärjestöille ja olen kirjoittanut erilaisia artikkeleita useisiin lehtiin eri puolille maailmaa. Noutajien lisäksi rotu, joka kiehtoo minua suuresti, on cane corso. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä tyyppinen kohtaaminen, ihastuin suunnattomasti rotuun – sen ihanaan luonteeseen ja vahvaan ilmeeseen. Minulla oli mahdollisuus seurata ja opiskella rotua erinomaisten kasvattajien ja tuomareiden parissa ja lopputulos on se, että omistan nyt komean cane corso -pojan – toivottavasti noutajaystäväni antavat minulle anteeksi. Minulle on suuri kunnia, että saan olla mukana tässä upeassa tapahtumassa Suomessa.