Rafael Escar Tabuena
Espanja
Olen syntynyt vuonna 1962 perheeseen, jolla oli karjatila sekä viljelysmaata. 17-vuotiaana minulla oli ensimmäinen pyreneittenmastiffipentue ja sen jälkeen olen kasvattanut paitsi pyreneittenmastiffeja myös pyreneittenkoiria ja noutajia. Vuonna 1985 valmistuin eläinlääkäriksi ja avasin oman pieneläinklinikan kotikaupungissani Huescassa ja klinikkani on toiminnassa edelleen. Vuonna 1994 valmistuin ulkomuototuomariksi ja olen erikoistuomari sekä pyreneittenmastiffeille että pyreneittenkoirille. Yhdistystoiminnassa olen ollut mukana mm. Aragonin alueen kennelyhdistyksessä, Pyreneittenmastiffiyhdistyksessä ja Pyreneittenkoirayhdistyksessä. Olen arvostellut erikoisnäyttelyissä sekä kansallisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä paitsi Espanjassa myös Portugalissa, Ranskassa, Irlannissa, Belgiassa, Unkarissa, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, Tsekeissä, Slovakiassa, Saksassa, Hollannissa,Virossa ja USA:ssa. Lisäksi arvostelin FCI:n Maailman Voittaja 2020 -näyttelyssä Madridissa vuonna 2022.