Markus Gisslen

Ruotsi

Niin kauan kuin muistan, olen ollut kiinnostunut koirista ja rakastanut niitä. Kun olin 14-vuotias, olin säästänyt tarpeeksi rahaa ensimmäisen koiran hankintaan ja se hankinta oli tiibetinterrieri. Kävin sen kanssa näyttelyissä ja pärjäsimme hyvin – siitä tuli Ruotsin muotovalio ja se sai myös tittelin tottelevaisuuskokeista (se oli ensimmäinen ja viimeinen tottelevainen koirani). Vuotta myöhemmin menin töihin kenneliin Iso-Britanniassa. Kennelin omistajat olivat molemmat ulkomuototuomareita ja opin heiltä paljon. Sittemmin olen tehnyt yhteistyötä sekä ruotsalaisten että ulkomaisten kasvattajien kanssa. Omalla kennelnimellä, Shadeacre, jonka sain vuonna 1994, olen kasvattanut vain tiibetinterriereitä. Kasvateissani on muotovalioita eri puolilla maailmaa ja myös muutama BIS-voittaja. Vaikka olen kasvattanut vain tiibetinterriereitä, minulla on ollut kotona myös toyvillakoira, rhodesiankoira ja lhasa apso. Valmistuin ulkomuototuomariksi vuonna 2016 ja Ruotsin lisäksi olen arvostellut Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Virossa, Tsekeissä, Saksassa, Italiassa, Israelissa, Slovakiassa sekä Alankomaissa ja kahdesti olen arvostellut sertifikaattitasolla Iso-Britanniassa. Koiraharrastuksen lisäksi pidän matkailusta, uusien ihmisten tapaamisesta ja uusiin kulttuureihin tutustumisesta. Arkityössäni työskentelen ihmisoikeuksien puolesta, mikä on tänä päivänä hyvin tärkeää. Olen todella otettu saadessani olla osa Suomen järjestämää Maailman Voittaja-näyttelyä ja en malta odottaa kauniiden koirien näkemistä ja mukavien näytteilleasettajien tapaamista.