Marita Rodgers
Yhdistynyt kuningaskunta
Kasvoin koirien parissa ja hyvin nuorena olin jo taitava esittäjä ja esitin sekä omia että vanhempieni koiria. Ensimmäisen sertifikaatin voitin 11-vuotiaana ja tähän mennessä niitä on kertynyt yli 1000 eri roduille. Minut tunnetaan pääasiassa villakoirista, afgaaninvinttikoirista, bichon friseistä ja viime aikoina basset houndeista. Minulla on ollut yli 100 muotovaliota ja kasvattini tai koirani ovat sekä ryhmävoittajia että Best In Show -voittajia. Villakoirani Montravia Tommy Gun voitti kahdesti Best In Shown Cruftsissa ja afgaaninvinttikoira Montravia Kaskarak Hitari kerran ja nämä ovat olleet ehdottomia koiraurani kohokohtia. Kun vuonna 1999 muutin asumaan kumppanini Phil Freerin kanssa, olen tullut mukaan basset houndien ja petit basset griffonien pariin. Näissäkin roduissa olen saavuttanut muotovalion arvoja sekä ryhmä- ja BIS-sijoituksia. Arvostelin ensimmäisen kerran virallisessa näyttelyssä kun oli 21 vuotta ja tuolloin arvostelin keskikokoiset villakoirat ja afgaaninvinttikoirat. Nykyisin minulla on arvosteluoikeuksia utility-, toy- ja hound-ryhmien roduille. Olen yksi muutamasta brittituomarista, jolla on oikeudet ja sertifikaatteja kaikille Britanniassa tunnustetuille basset-roduille. Olen arvostellut useissa maissa eri puolilla maailmaa ja viidesti Cruftsissa. Haluan kiittää saamastani kutsusta ja odotan arvostelutehtävääni hienossa Maailman Voittaja-näyttelyssä Suomessa vuonna 2025.