Laurent Heinesche
Suomi
Olen kotoisin Luxembourgista, mutta nykyisin Suomen kansalainen. Olen kasvattanut maltankoiria, villakoiria ja yorkshirenterriereitä yli 30 vuoden ajan kennelnimillä ”Supers Supers” ja ”My Supers”. Kasvateissani on lukuisia Euroopan- ja Maailman Voittajia sekä yli 200 muotovalioita. Monet niistä ovat ryhmä- ja Best In Show –voittajia kansainvälisissä näyttelyissä sekä Euroopan ja Maailman Voittaja näyttelyissä. Koirani ovat olleet vuoden voittoisin kääpiökoira viidesti peräkkäin ja vuoden koira kolmesti peräkkäin. Tästä syystä vuosina 2004 ja 2008 koirani ja minä olemme edustaneet Luxembourgia Eukanuba World Challenge –kilpailussa. Voitin myös Vuoden Kasvattaja kilpailun kolme kertaa. Vuodesta 2011 lähtien olen ollut mukana pomeranian-rodun kasvatuksessa ja käyn edelleen aktiivisesti koiranäyttelyissä näytteilleasettajana. Vuonna 2014 yksi uroksistani saavutti parhaan jalostusuroksen arvon ja sen pojanpoika on ollut kolmesti vuoden paras pomeranian. Koko elämäni on pyörinyt koirien ympärillä, ei vain kasvattajana ja näytteilleasettajana vaan myös trimmaajana, joka oli ammattini yli 35 vuotta. Olin mukana järjestämässä ensimmäistä trimmauskilpailua kansainvälisen koiranäyttelyn yhteydessä. Tuomariura on luonnollinen jatkumo koiraharrastukselle ja sen ansiosta voin tavata muita intohimoisia koiraharrastajia ja vaihtaa heidän kanssaan mielipiteitä. Olen arvostellut useissa eri maissa, kuten Luxemburgissa, Islannissa, Irlannissa, Portugalissa, Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa, Saksassa, Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, Itävallassa, Puolassa, Tshekeissä, Sloveniassa, Slovakiassa, Italiassa, Espanjassa, Kroatiassa, Latviassa, Liettuassa, Unkarissa, Virossa, Venäjällä, Ukrainassa, Israelissa, Kanadassa, Etelä-Afrikassa, Perussa, Kolumbiassa, Thaimaassa ja Japanissa. Olen myös aktiivisesti mukana Luxembourgin Kennelliiton toiminnassa ja kuuluen sen näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikuntaan.