Kjell Svensson

Ruotsi

Olen harrastanut kultaisianoutajia 1970-luvulta lähtien, niin koiranomistajana, kasvattajana, näytteilleasettajana, yhdistyksen toimihenkilönä ja ulkomuototuomarina. Ensimmäinen pentueeni syntyi vuonna 1986 kennelnimelle Seacrest. Työtehtävieni vuoksi en kasvata tällä hetkellä, mutta kuka tietää, mitä tapahtuu, jos työtehtäväni muuttuvat. Olen arvostellut kultaisianoutajia open show-tasolla 1990-luvulta lähtien ja viralliseksi ulkomuototuomariksi valmistuin vuonna 2006. Minulla on ollut ilo arvostella rotua yli 10 maassa pitäen sisällään CC-näyttelyn Iso-Britanniassa ja erikoisnäyttelyn Australiassa. Arvostelen kaikkia noutajarotuja sekä muutamaa spanielirotua.  Olen työskennellyt Ruotsin Kennelliitossa 15 vuotta, ensin näyttely-, kilpailu- ja koulutusosaston päällikkönä ja tällä hetkellä hallituksen sihteerinä. Olen toiminut myös Ruotsin Kultainennoutaja-yhdistyksen puheenjohtajana.