Kati Kilpeläinen-Turunen

Suomi

Sain ensimmäisen koirani, cavalierin, jo lapsena. Siitä lähtien olen ollut aktiivinen koiraharrastaja. Koiranäyttelyissä aloin käymään kun sain toisen cavalierini, josta tuli myös muotovalio. Teininä kilpailin myös Junior Handler-kilpailuissa. Sain kennelnimeni Washaway vuonna 1993, ja samana vuonna syntyi ensimmäinen cavalier-pentueeni. Nykyisin kasvatan pohjanpystykorvia. Olen omistanut myös lhasa apsoja, löwchenin, kingcharlesinspanieleja, tiibetinspanieleja, sealyhaminterrierejä ja vehnäterrierin. Pohjanpystykorvia meillä on ollut parinkymmenen vuoden ajan mieheni metsästyskoirina. Suurin ilonhetkeni on ollut kasvattini BIS-voitto Voittaja-näyttelyssä Helsingissä vuonna 2019. Valmistuin ulkomuototuomariksi vuonna 2010, ensimmäinen rotuni oli cavalier. Arvostelen tällä hetkellä rotuja ryhmistä FCI 5 ja FCI 9 sekä laajennan vähitellen ryhmään FCI 8. Olen aina ollut aktiivinen koirajärjestötoimija ja vastuutehtävät ovat vaihdelleet vuosikymmenten aikana. Olin vuosia SPJ ry:n ulkomuototoimikunnan puheenjohtaja ja kolme kautta Kainuun Kennelpiirin hallituksen jäsenenä. Olen myös ollut 25 vuoden ajan Kajaanin kv. koiranäyttelyn näyttelysihteeri. Kiitos kutsusta tulla arvostelemaan omaa rotuani pohjanpystykorvia MV-25 yhteydessä pidettävään erikoisnäyttelyyn!