John Wauben

Alankomaat

Heinäkuun ensimmäisestä päivästä vuonna 1979 minulla on ollut koiria. Ensimmäinen koirani oli vanhaenglanninlammaskoira ja sen ansiosta koirista tuli harrastukseni. Vuodesta 1985 lähtien olen toiminut FCI:n ulkomuototuomarina, ensimmäisenä rotuna luonnollisesi lammaskoira. Tällä hetkellä arvostelen rotuja ryhmistä 1, 2, 4, 6 ja 10. Olen aloittanut kouluttautumisen kaikkien rotujen tuomariksi vuonna 2021 ja toivon valmistuvani vuoden 2024 aikana. Meillä on ollut lammaskoirien lisäksi karkeakarvaisia saksanseisojia sekä useiden vuosien ajan newfoundlandinkoiria ja petit basset griffon vendeenejä. Minä haluan, että koirat tekevät sitä, mitä varten ne on alun perin luotu: newfoundlandinkoirat työskentelevät vedessä ja petit bassettien kanssa käydään pelloilla ja metsissä metsästämässä. Olen Maastrichtin kansainvälisen koiranäyttelyn puheenjohtaja ja lisäksi koulutan ulkomuototuomareita kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Olen kuulunut Hollannin Kennelliiton hallitukseen 16 vuotta ja vastuualueenani on koirien terveys ja hyvinvointi sekä ulkomuototuomarit. Olen myös kuulunut FCI:n ulkomuototuomaritoimikuntaan ja FCI:n kasvattajatoimikuntaan. Olen arvostellut laajalti Euroopassa sekä Etelä-Afrikassa, Kiinassa, Japanissa, Taiwanissa, Uruguayssa ja Australiassa. Liikun näyttelyissä mielelläni ihmisten parissa ja keskustelen heidän kanssaan yhteisestä intohimostamme, koirasta. Mielestäni koirien pitää pystyä siihen tehtävään, johon ne on luotu ja siksi käyn mielelläni vesikokeissa newfoundlandieni kanssa. Liioittelemattomat koirat, jotka pystyvät hengittämään ja liikkumaan ilman ongelmia – onneksi meillä on paljon koiria, jotka sopivat tähän kuvaukseen. Siinä syy, miksi rakastan arvostella koiria.