Jeanette Overgaard Kretzmann
Tanska
Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni labradorinnoutajien ja cockerspanieleiden ympäröimänä. 30 vuotta sitten mäyräkoiran tapaaminen oli rakkautta ensi silmäyksellä. Vuonna 1994 sain ensimmäisen mäyräkoirani ja tuolloin tein myös ensimmäisen kerran tuttavuutta koiranäyttelyiden kanssa. Muutama vuosi meni, kunnes tempauduin mukaan täysillä. Ensimmäinen pentueeni syntyi vuonna 2007 ja siitä pentueesta löytyy myös ensimmäinen muotovaliokasvattini. Siitä lähtien olen käynyt aktiivisesti koiranäyttelyissä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Sielunkumppanini ja silmäteräni, Edgar-koira, on ollut suuri osa tätä matkaa. Valmistuin ulkomuototuomariksi mäyräkoirille vuonna 2007 ja Maailman Voittaja 2025 -näyttely Helsingissä on tapahtuma, jota odotan kovasti. Asun tällä hetkellä koirani kanssa Sønderborgissa.