Jarmo Vuorinen

Suomi

Koirista olen ollut kiinnostunut jo 70-luvun alusta alkaen, jolloin kävin koulukaverini perheen kanssa koiranäyttelyissä. Ensimmäinen oma koirani oli afgaaninvinttikoirauros, joka syntyi 1972. Huomasin kuitenkin melko pian, että innostukseni turkinhoitoon ei ollut kovinkaan suuri, joten ryhdyin vähitellen etsimään itselleni uutta rotua. Ensimmäiset faaraokoirat saapuivat Suomeen vuonna -73 ja ollessani eräässä näyttelyssä, sattumalta näin ko. koirat kehässä. Ihastuin välittömästi tähän omituisen näköiseen rotuun.  Hankin ensimmäisen faaraokoirani vuonna -77 Ruotsista ja tästä nartusta, tuli kaikkien Scheik’s-faaraokoirien kantaäiti. Vuosien saatossa olen kasvattanut 13 pentuetta. Ansiokkaan kasvatustyön johdosta olen saanut Suomen Kennelliitto ry:n myöntämän rodun ensimmäisen Vuolasvirta-palkinnon sekä Suomen Vinttikoiraliitto ry:n Kasvattajapalkinnon (myös rodun ensimmäinen). Vuosien varrella näyttelyitä kiertäessäni ihastuin pikkuhiljaa whippetteihin ja ensimmäinen whippettini tuli Englannista, Nevedith-kennelistä, vuonna 1989. Olen vuosien varrella tuonut whippettejä Iso-Britanniasta, Ruotista ja Kanadasta. Whippettejä olen kasvattanut myös 13 pentuetta. Tällä hetkellä minulla on kotona kaksi noin 12 vuotiasta whippettiä. Olen ollut aktiivinen yhdistystoimija niin Suomen Faaraokoirat ja Ibizanpodencot ry:ssä, Whippet-Harrastajat ry:ssä sekä Suomen Vinttikoiraliitto ry:ssä. Nykyään toimin myös useiden vinttikoirarotujen tuomarikouluttajana. Vuonna -94 valmistuin ulkomuototuomariksi ja tällä hetkellä minulla on oikeus arvostella koko FCI:n ryhmä 10, noin puolet FCI:n ryhmistä 5 ja 6. Suomen lisäksi olen arvostellut Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Slovakiassa, Saksassa, Belgiassa, Sveitsissä, Irlannissa, Iso-Britanniassa, Alankomaissa, Latviassa, Tsekin tasavallassa, Ranskassa, Liettuassa, Venäjällä, Australiassa, Sloveniassa, Unkarissa, Italiassa, Virossa, San Marinossa, Itävallassa ja Puolassa.