Galyna Kalinichenko
Ukraina
Ensimmäinen koirani oli karkeakarvainen kettuterrieri, joka ostettiin torilta. Se eli kanssamme lähes 16 vuotta. Sen jälkeen, vuonna 1989 meille tuli pippurin ja suolan värinen snautseri ja kerrynterrieri. Viiden vuoden kuluttua minulle myönnettiin kennelnimi Grey Tetis ja kasvatin kääpiösnautsereita ja snautsereita. Hieman myöhemmin hankin bouvierin ja aloin kasvattaa myös tätä rotua. Kasvattejani asuu eri puolilla maailmaa ja kasvateissani on useita Euroopan ja Maailman Voittajia sekä 30 kansainvälistä muotovaliota. Valmistuin ulkomuototuomariksi vuonna 1993 ja kaikkien rotujen tuomari minusta tuli vuonna 2019 ja olen arvostellut 26 Euroopan maassa. Olen myös toiminut World of Dogs -lehden päätoimittajana. Lehti julkaistiin Ukrainassa ja sitä tilattiin myös muihin maihin. Olen kirjoittanut erilaisia koiriin liittyviä artikkeleita useisiin julkaisuihin. Kauan aikaa sitten toimin Ukrainan Kennelliiton kasvattajatoimikunnan puheenjohtajana ja olen pitänyt koira-aiheisia luentoja. Käytän aikaani nykyisin näyttelymatkoihin – sekä arvosteleman että koirien kanssa näyttelyyn – ja puutarhanhoitoon.