Gabriella Lovati

Italia

Gabriella valmistui Italian Kennelliiton ulkomuototuomariksi vuonna 2019 ja hän on toiminut Italian Australianpaimenkoirayhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 2007 alkaen. Hän on syntynyt Milanossa ja kasvanut Aostan laakson alueella alpeilla ja harrasti laskettelua kilpatasolla. Gabriella aloitti siperianhuskien ja alaskanmalamuuttien kasvatustyön vuonna 1986 ja kasvateissa on paljon kansallisia ja kansainvälisiä valioita. Vuonna 1999 hän ihastui australianpaimenkoiriin ja omistautui kokonaan rodulle. Kennelnimellä ”Del Whymper delle G Jorasses” on saavutettu eri puolilla maailmaan yli 400 titteliä ja lukuisia Best In Show-voittoja niin kaikkien rotujen kuin erikoisnäyttelyissäkin. Kennel on toistaiseksi ainoa USA:n ulkopuolinen kennel, jonka kasvattinarttu on saavuttanut USA:ssa Record of Merit .tittelin, jonka voi saavuttaa, jos nartulla on vähintään viisi American Kennel Clubin muotovaliojälkeläistä. Lisäksi tämän nartun jälkeläisellä on Record of Merit Excellent -titteli, jonka voi saavuttaa, jos nartun jälkeläiset ovat saavuttaneet valionarvoja kolmessa eri kategoriassa eli näyttely, agility-tottelevaisuus ja käyttökoe. Gabriellalla on ollut Italian Vuoden Koira vuonna 2011 ja voittanut Cruftsissa rotunsa parhaan vuonna 2016 ja vastakkaisen sukupuolen parhaan vuonna 2011.Hän on toistaiseksi ainoa ulkomainen ulkomuototuomari, joka on arvostellut USA:ssa australianpaimenkoirien erikoisnäyttelyssä.