Eeva Rautala
Suomi
Olen ollut kiinnostunut koirista lapsuudestani saakka. Ensimmäinen labradorinnoutajani syntyi vuonna 1968, ja seuraavana vuonna ryhdyin käymään näyttelyissä ja eri käyttökokeissa. Vuonna 1971 olin Englannissa kuuluisassa Poolstead-labradorikennelissä kesätöissä ja oppimassa Britannian koiranäyttelyistä, ja vierailin siellä sittemmin useasti näyttelyissä ja katsomassa myös Retriever Championship Field Trialia . Vuosien varrella olen ollut koiramaailmassa mukana monilla sen eri osa-alueilla ja toiminut aktiivisesti rotujärjestöissä ja Suomen Kennelliitossa, jonka rotumääritelmätyöryhmän jäsen olen edelleen. Olin mukana perustamassa Labradorinnoutajakerhon vuonna 1980 ja toimin sen puheenjohtajana yli kymmenen vuoden ajan sekä sen hallituksessa kolmenkymmenen vuoden ajan.
Koirista tuli myös ammattini, sillä olen eläinlääkäri. Kun valmistuin yliopistosta, ryhdyin kasvattamaan labradorinnoutajia kennelnimellä Wetten. Labradorinnoutajat ovat olleet suuri osa elämääni yli 50 vuoden ajan, ja tällä hetkellä kotonani on keskikokoinen villakoira. Ulkomuototuomari minusta tuli vuonna 1979, ensimmäisinä rotuina labradorinnoutaja ja chesapeakelahdennoutaja. Nykyään minulla on yli 150 rodun arvosteluoikeudet: kaikki rodut FCI:n ryhmistä 3, 4, 7, 8 ja 9, yli puolet ryhmän 2 roduista sekä joitain rotuja ryhmistä 1 ja 5. Näiden yli 40 vuoden tuomariuran aikana minulla on ollut suuri ilo arvostella monissa mielenkiintoisissa näyttelyissä 30 eri maassa, joista 27 Euroopassa, mukaan lukien niin Iso-Britannia kuin Venäjä, sekä Yhdysvalloissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.
Kiitän Suomen Kennelliittoa kutsusta tuomariksi Helsingin Maailmanvoittaja-näyttelyyn vuonna 2025, tehtävä jonka otan vastaan erittäin mielelläni. Tämä tulee olemaan neljäs kerta MV tuomarina, ensimmäisen oltua Helsingin MV vuonna 1998.