Daniela Zevens

Saksa

Vanhempani kasvattivat tanskandoggeja ja minustakin tuli rodun kasvattaja. Vuonna 1976 äitini sai ensimmäisen sinisen tanskandoggin ja aloitti kasvatustyön vuonna 1980. Lapsuudessani koulutin koiriamme kokeita ja näyttelyitä varten. Brittiläinen kasvattaja opetti minulle, kuinka tanskandoggia esitetään näyttelyssä ja tämä oli minulle hyvin jännittävä ajanjakso. Olin sen jälkeen nuorin henkilö, joka on Saksassa koskaan esittänyt doggeja ja voitin useissa kansallisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä junior handler -kilpailuja. Tanskandoggit ovat siis olleet osa elämääni jo varhain ja olen edelleen rodun lumoissa. Olen oppinut paljon kokeneilta kasvattajilta ja olen heille erittäin kiitollinen, että he ovat jakaneet arvokkaita tietoja ja kokemuksia kanssani. Vuonna 1985 liityin jäseneksi Tanskandoggiyhdistykseen ja vuonna 1992 aloitin oman kasvatustyöni. Aloitin sinisillä, mutta myös harlekiini ja keltainen tuli pikkuhiljaa mukaan. Tajusin kuitenkin hetken kuluttua, että sininen on ”minun juttuni” ja keskityin väriin. Olen tähän mennessä kasvattanut 43 pentuetta, joissa on ollut yhteensä 267 pentua ja kasvattejani on mennyt eri puolille maailmaa. Kasvatuksen lisäksi olen kouluttanut muita kasvattajia ja koirien omistajia ymmärtämään enemmän koiranäyttelyistä. Tanskandoggien erikoistuomariksi valmistuin vuonna 2008 ja vuonna 2015 Saksan Tanskandoggiyhdistys nimesi minut rodun tarkastajaksi. Olen toiminut yhdistyksen varapuheenjohtajana sekä jalostustarkastajana. Vaikka rotumme vaaliminen vaatii suurta keskittymistä, tuo se myös paljon iloa. Olen intohimoinen handleri ja esitän aina omat koirani ja keskustelen mielelläni samanhenkisten ihmisten kanssa suurimmasta lahjastamme, tanskandoggista.