Auli Haapiainen-Liikanen

Suomi

Olen syntynyt vuonna 1964 ja valmistunut ulkomuototuomariksi 1999. Nykyisin arvostelen useita rotuja ryhmistä 2, 4, 5 ja 6. Olen myös pätevöity palkintotuomari jäniksen ajokokeelle sekä hirvi- ja karhukokeelle.  Olen arvostellut Australiassa, Englannissa, USAssa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Virossa. Ensimmäiset rotuni olivat tanskandoggi ja pinseri, joita kasvatin kolmekymmentä vuotta kennelnimellä Dogiwogin. Kennel on palkittu Vuolasvirta-palkinnolla ke/ti tanskandoggien kasvatuksesta. Olen kasvattanut ja omistanut useita kymmeniä muotovalioita ja voittajia molemmissa roduissa, mutta kenneliin on syntynyt myös Suomen ensimmäinen thairidgeback- ja dunkerinajokoirapentue. Kotonamme on myös käyttökoirarotuja, koska harrastamme metsästystä. Suomenajokoiria, harmaita norjanhirvikoiria sekä dunkerinajokoiria. Näissä roduissa olemme kasvattaneet ja omistaneet sekä käyttö- että muotovalioita, Euroopan- ja maailmanvoittajia. Oman ensimmäisen käyttövalioni kanssa sain kokea hienoja hetkiä myös koepuolella, voitimmehan suomenajokoira Rauhasalmen Reijan kanssa arvostettuja kutsukilpailuja. Kuulun paikalliseen metsästysseuraan ja vietän välillä aikaa pohjoisen eräkämpällämme – siellä pyörähtää aina kauteen sopiva koira. Vuosien varrella olen päässyt tutustumaan useisiin ryhmän 6 ajokoirarotuihin lähemmin ja niiden olemus & luonne ovat jotakin poikkeuksellisen hienoa. Ammatiltani olen kaukolämpöpäällikkö ja töissä keskikokoisessa energiayhtiössä, lisäksi olen pienemmän lämpöyhtiön toimitusjohtaja. Intohimoni on uusiutuvan paikallisenergian käyttö ja tähän yritän vaikuttaa myös laajemmalla tasolla olemalla aktiivisesti mukana alan järjestöissä mm Energiateollisuudessa. Minussa asuu insinöörin lisäksi pieni maailmanparantaja. Toimistokoiranani toimii chihuahua-Kauko, joka on myös yhtiömme virallinen maskotti. Olen aktiivinen järjestöissä ja toimin useamman yhdistyksen sihteerinä tai rahastonhoitajana. Suurin osa yhdistyksistä liittyy koiriin kuten esim. Suomen Ajokoirajärjestö-Finska Stövarklubben, mutta olen oppinut paljon uutta vaikkapa kalastuksesta ollessani vesiosakaskunnan sihteerinä. Olen erittäin iloinen kunniasta saada arvostella minulle rakasta kotimaista rotuamme; suomenajokoiraa, maailman parasta ajavaa rotua.