Annukka Paloheimo

Suomi

Koiraharrastukseni alkoi teini-iässä 70-luvulla Espoon Tapiolassa. Kasvatin pienimuotoisesti ja harrastin koirieni kanssa ahkerasti näyttelyitä yli 40 vuoden ajan ja alusta asti myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Omat rotuni ovat Cavalier king charlesin spanieli ja King charlesin spanieli, meriittinä runsaat 60 muotovaliota sekä kasvatustyöstä myönnetty Vuolasvirta-palkinto. Ulkomuototuomariksi valmistuin omille roduilleni vuonna 1986 ja FCI Kaikkien rotujen tuomarin arvo myönnettiin vuonna 2010, kiitos osaavien mentorien ja Kennelliiton laadukkaan koulutusohjelman. Nyt jo aikuiset poikani sekä elämäntyöni varainhoidon tutkijana ovat mahdollistaneet mittavan koiraharrastukseni – olen kiitollinen näistä vuosista.
Arvostelukokemusta minulle on kertynyt yli 50 maasta, kaikissa maanosissa. Englannin Royal Kennel Clubin  jäsenyys vuodesta 2002 ja asuinvuodet Englannissa ovat tuoneet oman lisänsä koiraharrastukseeni ja tuomarityöskentelyyni. Tuomaroinnit Englannissa ovatkin mieluisia ja erityinen kunnia oli saada valita kaunein kääpiökoira  Cruftsissa 2023. FCI:n Maailman Voittaja-näyttelyissä olen arvostellut neljästi -hienoja kokemuksia. Harrastukseni huippuhetkiä oli myös Kennelliiton Voittaja-näyttelyn Best in Show-kilpailun arvostelu vuonna 2016. Olen näistä muistoista kiitollinen.
Terve, rodunomainen, liioittelematon ja hyväluonteinen koira on aina tavoitteeni kun arvostelen. Sydämeni sykähtää joka kerta kun kohtaan tällaisen koiran – niin varmasti tulee tapahtumaan useamman kerran kun Maailman Voittaja-näyttelyyn Helsinkiin kokoontuu rotunsa upeimmat edustajat ympäri maailmaa. Nähdään siellä!