Pekka Teini

Suomi

Elämääni koirat ovat kuuluneet aina, kyse on kohdallani elämäntavasta ja rakkaudesta koiraan.  Hyvin nuorena aloitettuun metsästysharrastukseen liittyivät haukkuvat, ajavat ja noutavat koirat. Ensimmäiset omat koirat olivat beagleja ja niistä harrastus siirtyi suureen kiintymyksen ja ihailuni kohteeseen, suomenpystykorvaan. Rotujärjestö – ja koiranäyttelytoiminta vei sitten aikanaan ulkomuototuomarikurssille, josta valmistuin 2001. Tällä hetkellä minulla on arvosteluoikeudet ryhmiin 4, 5, 6, 7, 8 sekä 10 ja ryhmä 3 valmistuu kevään 2024 aikana. Olen viime vuodet arvostellut n. 20 – 25 näyttelyn vuosivauhtia. Paitsi Suomessa, olen jonkin verran arvostellut myös maailmalla, mutta vaativan työtahdin takia kovin ahkera ulkomailla arvostelu ei onnistu. Luottamustehtävissä olen vuosien mittaan toiminut monella taholla, sekä Kennelliiton, kennelpiirin että rotujärjestöjen organisaatioissa. Toimin pitkään Satakunnan kennelpiirin puheenjohtajana. Toimin tällä hetkellä Suomen Pystykorvajärjestön ulkomuototoimikunnassa, dreeverin ja beaglen ulkomuotovastaavana ja – kouluttajana sekä mukana saksanseisojakerhon ulkomuototuomarien koulutuksissa. Viime vuosina olen innostunut myös kehittämään ja kouluttamaan koiranäyttelyiden turvallisuutta ja hyödyntämään tässä ammattiini liittyvää osaamista. Olen toiminut monissa koiranäyttelytoimikunnassa puheenjohtajana, järjestänyt linnunhaukkukokeita sekä toiminut linnunhaukkukokeiden palkintotuomarina.  Omistan kennelnimen Reppukorven ja olen kasvattanut pienimuotoisesti suomenpystykorvia ja pohjapystykorvia. Tällä hetkellä kennelistä löytyy myös karkeakarvainen saksanseisoja. Kirjoitustyö ja valokuvaaminen on myös lähellä sydäntä ja kirjoituksiani sekä valokuviani on julkaistu metsästys – ja koira – alan julkaisuissa ja kirjallisuudessa. Harrastuksiin kuuluu edelleen monipuolisesti metsästys ja monenlainen luonnossa liikkuminen sekä fyysinen harjoittelu aina kun aikaa sille vain jää.